tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kuka jarruttaa Someron kaupunginvaltuuston tekemiä investointipäätöksiä?

Aihe on edelleen ajankohtainen Somerolla. Jarrun päällä seistään ja koko painolla. Asioista kyseltäessä saa kiemurtelevia, osittain paikkaansa pitämättömiä vastauksia tai ei saa vastausta lainkaan.
Tekninen lautakunta hyväksyi 31.1.12 pidetyssä kokouksessaan Tervaskannon laajennuksen luonnokset ja päätti käynnistää erikoissuunnittelijahaun Hilmassa. Maaliskuun alkuun mennessä ei ollut kuitenkaan tapahtunut mitään, ei yhtikäs mitään. 6.3.2012 pidetyssä lautakunnan kokouksessa asiaa kysyessäni, minulle vastattiin, että arkkitehti hahmottelee uusia luonnoksia, tehdäänkin kaksi kerrosta kolmen sijaan, jotta saadaan tehostettua toimintaa.
Kysymykseen, kenen mandaatilla uusia luonnoksia hahmotellaan, en saanut vastausta. Somerolainen päätöksentekokulttuuri on demokratian irvikuva: valtuusto ja lautakunnat ovat pontevasti päättävinään, tehtyjä päätöksiä ei kuitenkaan toimeenpanna.

Kuka jarruttaa Someron kaupunginvaltuuston tekemiä investointipäätöksiä?

(juttu julkaistu Somerolehdessä 14.10.2011)

Viime syksyn (2010) sekä teknisen lautakunnan että valtuuston yksimielisellä päätöksellä varattiin kaupungin budjettiin Tervaskannon laajennukseen 2 M€ vuodelle 2011 ja 3M€ vuodelle 2012.

Päätöksien mukaisesti laajennuksen pitäisi olla jo lähes harjakorkeudessa, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi. Ei yhtikäs mitään.

Eri yhteyksissä asiaa kysyttäessä virkamiehet ovat kiemurrellen vedonneet vuorotellen joko resurssipulaan tai keskeneräisiin neuvotteluihin Lamminniemi-kodin kanssa. Syyllisen palloa on kopiteltu puolelta toiselle.

Valtuuston, 10.10.2011 pidetyssä kokouksessa, kaupunginjohtaja Haltsonen löysi yllättävän syyllisen investointien toteutumattomuudelle. Kaupunginjohtaja totesi, että tekninen lautakunta ei ole hoitanut tehtäviään, koska se ei ole patistanut virkamiehiä hommiin. Lautakunta ei ole kaupunginjohtajan mukaan myöskään valvonut, että sen itse esittämä ja valtuuston hyväksymä talonrakennusinvestointibudjetti toteutuu.

Hei haloo! Ei lautakunta tai sen jäsen ole virkamiehen esimies tai käskijä. Poliittisten päätöksentekijöiden rooli on määrittää toimintalinjat ja tehdä tarvittavat päätökset. Kyllä sen komennon ja valvonnan tulee tulla konsernin esimieheltä eli kaupunginjohtajalta. Nyt näyttääkin siltä, että nimenomaan kaupunginjohtaja on hidastanut ja estänyt valtuuston investointipäätösten toteuttamista (SSS 12.10.2011).

Yritysmaailmassa johtajan uppiniskaisuus ja annettujen tehtävien laiminlyönti johtaa aina työsuhteen purkuun eli potkuihin. Menettelytapa olisi aiheellista näemmä kopioida ja ottaa käyttöön myös Someron kaupungissa.

Riitta Lehtinen

Someron Työväenyhdistyksen vpj.

Someron kaupungin teknisen lautakunnan jäsen

Varsinais-Suomen Sos.dem. Piirin 2. vpj

Ei kommentteja: