Someron kaupunginvaltuuston kokouksessa (ma 27.2.2012) Arto Koivu (kesk.) suomi kovin sanoin somerolaista vanhustenhoitoa: työntekijöitä on liian vähän ja osalla heistä ei ole ammatillista pätevyyttä hoitotyöhön.
Vakavin puute, jonka hän toi puheenvuorossaan esille, koski tilanteita, joissa ei ole yhtään terveydenhuollon ammattilasta työvuorossa. Työt hoidetaan epäpätevän henkilökunnan toimesta. Kuka ottaa vastuun, jos tällaisen työvuoron aikana tarvitaan asiantuntevuutta ja lääketieteellistä osaamista?
Siistijäkö tekee diagnoosin, antaa ensiavun, lääkitsee ja tekee päätöksen, tarvitseeko hoidettava mahdollisesti ambulanssia? Ilmoittaako hän myös omaisille, että nyt mamman saama viimeinen kohtaus oli kohtalokas, hoito ei auttanut ja ambulanssi oli myöhässä?
Jos hoitamattomuudella on tarkoitus nopeuttaa potilas/asukasvaihtuvuutta, ollaan tiellä, joka puistattaa ja pelottaa.
Perusturvan tekemiä hoitajalisäyksiä on valtuustossa käsitelty säännöllisin väliajoin, mutta ne ovat usein kaatuneet äänestystilanteissa valtapuolueen tahdosta. Jos ne on saatu läpi, toteutuksien kanssa on vetkuteltu ja pelattu aikaa.
Nyt on toimittava eikä vunteerattava!
Somerolehden (24.2.2012) uutisen mukaan perusturvalautakunnan puheenjohtajan, Harri Kurttilan (SDP), tekemän esityksen pohjalta tehtiin yksimielinen päätös neljästä uudesta hoitajan vakanssista.
Päätös on viipymättä laitettava käsittelyyn.
Asian on oltava ensi maanantaina kaupunginhallituksen listalla ja valtuusto on kutsuttava ylimääräiseen kokoukseen nopeimmalla mahdollisella aikataululla.
Someroa mainostetaan kaupunkina, joka tekee hyvää tulosta ja jossa peruspalvelut on hoidettu mallikkaasti. Mainoksesta pitää paikkaansa vain ensimmäinen ja sekin perustuu käyttömenosäästöihin, jotka on revitty mm. hoitajien selkänahasta.
Riitta Lehtinen
Someron Työväenyhdistys vpj.
Varsinais-Suomen Sos.dem. piirin 2. vpj.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti