Ensimmäisenä kokouspäivänä keskustelu liikkui poliittisen tilanteen lisäksi SDP:n tulevaisuuden visioiden linjaamisessa. Perjantaina kokous valitsi puoluejohdon ja käsitteli aloitteet. Lauantaina kokousväki päätti kokouksen ajankohtaislinjaukset, teki puoluevaltuuston henkilövalinnat ja löi lukkoon SDP:n tulevaisuuden tavoitteet ja visiot.
Tämän kaiken näin livenä, vaikken ollut likimainkaan Joensuuta.
Seurasin puoluekokoukosta mukavasti kotisohvalta lähes 500 km:n päässä Joensuun Areenalta.
Tämän kaiken mahdollisti nykyinen tietoliikenne, Demari-TV:n väki ja Facebookin päivittäjät.
Kiitos siitä heille!
Perjantaina Mikael Jungerin lähes yksimielinen valinta puoluesihteeriksi oli osoitus meidän demarien ennakkoluulottomuudesta.
Ennen valintaansa hän sanoi: "Tämä on juuriltaan ilon, rakkauden ja uskon liike.”
Puoluehan perustettiin yli sata vuotta sitten paremman huomisen toivossa. Jungerin puheen kohokohtana oli viittaus vanhoihin työväentaloihin sekä työväenlauluihin.
Hän ja me kaikki tiedämme keiden riveissä seisomme ja kenen lippua kannamme.
Jungerin ennakkoluulottomuus ja avoimuus konkretisoituivat heti puoluekokouksen puoluesihteeri valinnan jälkeen: ensimmäisen työpäivänään hän poistatti oven työhuoneestaan!
Jutta Urpilaisen lauantaina pitämän linjapuheen jälkeen puolue antoi vahvat näytöt asialinjauksista ja puolueen imagon uudistamisesta.
Jopa netin välityksellä oli aistittavissa se hengen palo, mikä kokousväen keskuudessa oli!
Olemme kaikki sitä mieltä, että Suomi tarvitsee uuden kasvupolitiikan ja paluun täystyöllisyyteen. Meidän tulevaisuutemme rakentuu pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle.
Eduskuntavaaleihin on aikaa rapiat 300 päivää.
Nyt tarvitaan työtä, tosissaan tehtyä työtä meiltä kaikilta tulevin voittovaalien eteen.
Sisäistäkäämme ja noudattakaamme puheenjohtaja Jutta Urpilaisen opastukset:
"Jokaisen tuki on meille tärkeä.
Jokaisella äänellä on väliä. Jokainen keskustelu voi olla ratkaiseva. Jokaisella rivillä sosiaalisessa mediassa on väliä. Jokaisella ruusulla, jonka jaamme.
Jokaisella kahvikupilla, jonka keitämme.
Jokaisella soppakauhalla, jonka tarjoamme. Jokaisella kodilla, johon luukutamme esitteen. Talon ylimmässä kerroksessa voi olla kymmenen ihmistä, jotka olisivat voineet haluta mukaan kansanliikkeeseemme."
Eriävä mielipide Someron kaupungin teknisen lautakunnan kokouksen 9.3.2010
tekemään päätökseen olla käyttämättä lautakunnan otto-oikeutta § 24/ Tiedoksiantoasiat, viranhaltijapäätös 1/2010 / 3.2.2010 allekirjoittanut palvelupäällikkö Elina Rasila
Salon kaupunki ja Salon koulutuskuntayhtymä ovat kokouksissaan päättäneet, että jatkavat edelleen Salon alueen ruokahuollon hankintarenkaassa ja ovat hyväksyneet elintarvikehankinnat hankintarenkaan kautta alkaen 1.1.2010 kestäen 31.12.2011 saakka lisättynä optiovuosilla 2012 ja 2013.
Somerolla ei ole tehty päätöstä (edes virkamiespäätöstä), että Somero jatkaa edelleen Salon alueen hankintarenkaassa. Edellinen päätös liittymisestä Salon alueen hankintarenkaaseen on tehty 30.5.2006 teknisessä lautakunnassa koskien vuosia 2007–2009.
Tarjouspyyntörenkaaseen on menty mukaan ilman virallista päätöstä.
Elintarvikehankintatarjous on hyväksytty Somerolla palvelupäällikön tekemänä virkamiespäätöksenä 3.2.2010.
Someron kaupungin 1.1.2009 voimaan tulleen Hallintosäännön 62 §:n mukaan, palvelupäällikkö ”päättää siivouksen ja ruokahuollon tarvikehankinnoista erikseen määrätyissä rajoissa”
Hallintosäännön 62 §:n kohdan 1 mukaan, tekninen lautakunta ”päättää urakoista ja hankinnoista talousarvion määrärahojen puitteissa”
Lähiruoan osuuden kasvattamista ei tarjouspyyntöön ollut sisällytetty.
Vuoden 2007 Hankintalaki mahdollistaa vastuullisen ruuantuotannon ehtojen (mm. kokonaistaloudellisuuden painotus, tuoreus, laatu, turvallisuus ja ympäristövaikutukset)
sisällyttämisen tarjouspyyntöön.
Hankintarenkaan tarjouspyynnössä vaaditut yksikkömäärät ovat olleet niin suuria eikä mitään Hankintalain sallimia mahdollisuuksia ei ole kilpailutuksessa käytetty.
Tästä johtuen paikallinen lähiruokatuottaja ei ole voinut mitenkään osallistua tarjouskilpailuun.
Lähiruuan määrän lisäämisellä ruokahankinnoissa mahdollistetaan ruuantuotanto, joka
käyttää oman alueen raaka-aineita ja tuotantoa, edistää samalla alueen elinvoimaisuutta, taloutta ja työllisyyttä.
Edellä olevin perustein jätän päätökseen eriävän mielipiteeni.
Viime sunnuntaina Someron Karjalaseura ry järjesti Karjala ellää Kiiruul – tapahtuman.
Ja ai mahoton sitä haastamisen ja hallaamisen määrää!
Ahtaaksi jäänyt Kiiruun tila pullisteli hyväntahtoista karjalaista seurustelua ja yhdessäoloa.
Kohteliaasti kyllä ensin kysyttiin, et mittee siul kuuluu, mutta vastausta ei jääty hättäseen karjalaiseen tapaaan odottamaan.
Ko ol niikiire kertoo ommii asjoi ja juttuloit.
Tilaisuudessa oli karjalaisten perinneherkkujen, kuten karjalanpiirakoiden, jamakkapiirakan ja kaurakiiselin lisäksi tarjolla sen seittemää sorttii karjalaissii herkkuloit ja kohvii.
Esillä oli laitettu myös lukuisia kansallispukuja, käspaikkoi, rekipeittoloit, reikäommelt, kirnuja, vanhoja työkaluja ja tietysti työnäytöksiä.
Iloisen puheensorinan lomassa kuultiin koskettavia, kyyneleitä silmiin nostavia kertomuksia lapsuuden Karjalasta ja sen onnellisuudesta: aurinkoisista kesistä, vauvasiskon vipukeinusta, mummon lämpimästä sylystä ja vauvalle annetusta sillin hännästä.
Karjalaisten lasten lapsuus loppui talvi- ja jatkosotaan. Lähtökäskyn tultua rajaseudulle, evakkotaipaleelle lähtevä sai ottaa mukaansa vain kahden päivän eväät.
Viimeisenä lapsuusmuistona lähtijöille piirtyi silmiin valtoimenaan roihuava kotitalo.
Raskaat ja pelottavat evakkomatkat järkyttivät heidän maailmansa turvallisuuden pirstaleiksi: pitkät taipaleet tuntemattomaan kävellen tai karjavaunussa, osa perheensä menettäneenä yksin ja peloissaan.
Iloisen perusluonteensa avulla he selvisivät, vaikkei minkäänlaista kriisiapua siihen aikaan ollut tarjolla.
Laaja suku lohdutti, hoivasi ja auttoi. Puhumalla jaettiin kokemukset. Nauraa piti, vaik syrän märkäni.
Talvisota ja sitä seurannut jatkosota vei monesta perheestä puolison, isän, veljen, sukulaisen.
Äärettömän surun, tuskan ja kaipauksen aistii vieläkin heidän puheistaan.
Valtion toimesta siirtokarjalaiset, kuten heitä virallisesti nimitettiin, asutettiin eri puolille Suomea.
Somerolle asutetuista suurin osa, lähes 2000 ihmistä tuli Muolaan pitäjästä.
Osa otettiin lämpimästi vastaan, osaa kiusattiin ja nimiteltiin ryssänpennuiksi, maronlakin syöjiksi ja siirtolaisiksi. Jopa karjalaisten murrepuhetapaa pilkattiin. Vielä tänä päivänä kuulee puhuttavan siirtokarjalaisen jälkeläisistä tuhahdellen.
Itse olen puolikas siirtokarjalainen. Äitini oli kotoisin Muolaan Harvolasta, isä Somerolta.
Ensimmäisen Karjalamatkani jälkeen tajusin, mistä kaikesta karjalaiset olivat joutuneet luopumaan. Samalla matkalla löysin myös juureni.
Seinäjoen kouluissa tarjottavat ulkomaiset elintarvikkeet ovat herättäneet lehdistössä kiivasta keskustelua: kypsää broilerinlihaa rahdataan Thaimaasta, nautaa Brasiliasta ja riistakäristystä Uudesta-Seelannista. Jälkiruokamarjojen poimintamaa on Puola.
Ulkomaiset raaka-aineet läpäisevät elintarvikkeille laaditut laatukriteerit, mutta noudattavatko ruokahankinnat toiselta puolelta maapalloa Kestävät hankinnat toimintaohjelmalle asetettuja tavoitteita, joissa pääpaino on ympäristönäkökohdilla?
Miten on mahdollista, että Suomen ruokamaakunnassa käytetään elintarvikkeita, jotka on kiikutettu tuhansien kilometrien päästä?
Eipä taida puolalaisen perunan käyttö Somerolla ollakaan urbaani legenda vaan tosi tarina.
Olisikohan ihan oikeasti aika herätä…siis meidän budjetista päättävien ja virkamiehiä valvovien luottamushenkilöiden?
Olemme edelleen vastuussa kuntien hankinnoista, myös kouluruoasta.
vierailija blogissani
