lauantai 16. kesäkuuta 2012

Somerolaiset Mielensäpahoittajat



Valtapuolue Keskusta on pahoittanut mielensä.
Mieli on niin paha, ettei pipiin auta edes pitkä puhallus tai pusu.
Suostun olemaan katkeroitunut ja huuhaata edustava höröhörödemari, jos se edes hiukkasen heidän olotilaansa helpottaa.

Minä rutjake olen uskaltanut ennennäkemättömän julkisesti arvostella heitä ja heidän ns. toimintatapojaan kuntapolitiikassa. Lehti- ja blogikirjoituksillani olen aiheuttanut syyn paikkakunnan muuttotappioon, kaupungin maineen pilaamiseen ja uusien yritysten tänne saapumattomuuteen.

Tätä äärees pahaa mieltä toki yritetään kierrättää ja syyllisen viittaa tarjota vastapelureille käyttäytymällä ylenkatseellisesti ja halveksuvasti. Koppia ei kuitenkaan oteta. 

Arvostelemalla valtapuoluetta en kiihota ketään kansanmurhiin tai työpaikkakiusaamiseen.
Normi kunnassa tämä päättäjien arvostelu tai haastaminen ei ole ongelma tai syy närkästyä.  
Muualla Suomen kunnissa tätä kutsutaan politiikaksi.

Kuntalaisena minulla on oikeus olla eri mieltä yhteisten, verovaroille tuotettujen asioiden hoidosta tai hoitamattomuudesta. Minulla on myös oikeus tuoda tyytymättömyyteni julki lehti- ja blogikirjoittelussa. 

Mielensäpahoittajien sanakirjasta puuttuu sana demokratia. Sen tilalta löytyy sana vittuilu.
”Tää on pelkkää vittuilua” totesi eräs keskustavaltuutettu lajikaverilleen valtuuston kokouksessa, joka päätti äänestyksen jälkeen, että valtuuston kokousajankohdat päätetään etukäteen.

”Miten fiksut veljet omaavasta siskosta on voinut tulla tommonen? ” kysyi kaupungin ylin sulkapää minulta. Vastausta edelleen miettiessäni menen täysillä kohti tulevan syksyn kuntavaaleja.

perjantai 11. toukokuuta 2012

"Someron kaupunginjohtajan erovaatimus kaatuu kannatuksen puutteeseen". ?


"Someron kaupunginjohtajan erovaatimus kaatuu kannatuksen puutteeseen". ?
(SSS 11.5.2012)
Päätös asiassa on jutun mukaan jo neljässä puolueessa tehty, vaikka valtuusto ei ole edes nimittänyt tilapäistä valiokuntaa, saati valiokunta esitellyt päätöstään valtuustolle.
Kommenttien mukaan pikkaisen on kaupunginjohtaja saattanut jääräpäisyydellään jarruttaa valtuuston päätösten eteenpäin viemisiä, surraan kaupunginjohtajan leimaamista kelvottomaksi, uskotaan rauhanomaiseen etenemiseen myös epäselvissä asioissa, puntaroidaan peliin katsomista ja pohditaan, ettei jälki ole ollut aina aivan täydellistä. Pari heistä on jutun mukaan myös huolissaan siitä, kuinka kaupungin itsenäisyyden käy sen ollessa uhattuna ja vaarassa, vaikka se ei liity mitenkään tähän asiaan.

10 valtuutetun allekirjoittamassa vaatimuksessa on tuotu julki kaksi isoa ja todella vakavaa asiaa: Maatalouden lomituspalveluissa (ns. Mela-asia) tapahtuneet virheet ja Vanhusten palvelukeskuksen laajentaminen. Näiden pohjalta he vaativat, että Someron kaupunginvaltuusto ryhtyy välittömästi Kuntalain 25 §:n mukaisiin toimiin kaupunginjohtajan irtisanomiseksi, koska kaupunginjohtaja Leo Haltsonen on menettänyt kaupunginvaltuuston luottamuksen.
Mela-asia on lehtitietojen mukaan loppuun asti yritetty vaieta kuoliaaksi, salaamalla se luottamushenkilöiltä ja myös sisäisestä valvonnasta vastaavalta kaupunginhallitukselta.  Merkittävät taloudelliset vastuut olisi laitettu kuntalaisten piikkiin verorahoista maksettavaksi, jollei demariryhmä olisi kieltäytynyt allekirjoittamasta vuoden 2011 tilinpäätöstä vedoten puuttuviin selvityksiin vastuu- ja korvausasioissa. Kuntaliiton lausunnon pohjalta, tämä lähes kolmen vuoden ajan piilossa pidetty asia sekä sen valvonta- ja korvausvastuut tullaan nyt sitten ratkaisemaan käräjäoikeudessa.
Toisena listalla olevaa Vanhusten Palvelutalo- hanketta on jarruteltu lähes kolmen vuoden ajan: on vedottu keskeneräisiin neuvotteluihin Lamminniemen Hyvinvointikeskuksen kanssa, katastrofaaliseen resurssipulaan teknisellä puolella, syytetty teknistä lautakuntaa, kun se ei ole vahtinut virkamiehiä ja patistanut niitä hommiin, perustettu työryhmää fundeeraamaan yhteistyökuvioita monikansallisten hoivayhtiöiden kanssa ja lopulta kaupunginhallituksessa tehty äänestyspäätös sijoittaa vanhusten palvelukeskus Lamminniemelle ohittamalla tosta-noin-vaan valtuuston tekemä yksimielinen päätös, jossa paikka on naulattu nykyisen Tervaskannon viereen.
Jos 25 valtuutettua on tilapäisen valiokunnan päätöksen esittelyn jälkeen edelleen sitä mieltä, ”että kaupunginjohtajan toimintatavoista voidaan olla eri mieltä, lopputulos ratkaisee: asiat ovat hyvin”, he hyväksyvät Somerolla vallassa olevan toimintatapakulttuurin, joka perustuu kuntalain halveksuntaan ja päätöksenteon irvikuvaan.
Todellisuudessa tämä vallitseva, haastattelun mukaan laajalti hyväksyttävä käytäntö, sulkee todellisen vallankäytön erittäin pienen piirin keskinäiseen sulle-mulle-suhmurointiin, todelliseen somerolaiseen hyväveli-järjestelmään, josta nyt on nostettu julkisuuteen vasta jäävuoren huippu.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Paikallista somerolaista hyvän hallinnon irvikuvaa


Salon Seudun Sanomat uutisoi 5.5.2012 Kuntaliiton epäilevän virkavirhettä Someron lomituspalveluissa, joka liittyy vuosina 2006 – 2009 väärin perustein myönnettyihin opastuksiin, matkakustannuksiin ja sijaisapuihin. Rahaa oli ronskilla kädellä jaettu perusteettomasti yli 320 000 euroa!
 Maatalousyrittäjät olivat saaneet mm. yli 300 lomapäivää extraa ”laillisen lomailun” lisäksi parin vuoden aikana. Aivan käsittämätöntä! Miten on mahdollista, etteivät lomasihteerin esimies/esimiehet ole valvoneet alaisensa tekemisiä eivätkä puuttuneet suoranaisiin virkavirheisiin vaan antaneet asioiden mennä sormiensa läpi neljän vuoden ajan?  
Tulokset Melan suorittamasta tarkastuksesta tulivat kaupungin tietoon jo vuonna 2010. Silloin asia salattiin luottamushenkilöiltä, myös sisäisestä valvonnasta vastaavalta kaupunginhallitukselta, jolle kaupunginjohtajan olisi tullut asia esitellä.
Asia esiteltiin kaupunginhallitukselle vasta 2011 marraskuussa Melan lopullisen päätöksen jälkeen ja ilman minkäänlaista selvitystä tai mainintaa vastuukysymyksistä ja mahdollisista korvausvelvollisuuksista, eikä näitä asioita esitetty myöskään kaupunginvaltuuston joulukuussa 2011 pidetylle kokoukselle.
Kuntaliittoa lähestyttiin vasta sen jälkeen, kun osa hallituksen jäsenistä ei allekirjoittanut vuoden 2011 tilinpäätöstä.
Kuntaliitosta pyydetyllä lausunnolla halutaan kaiketi tarkoitushakuisesti putsata esimiestaho vastuustaan, jotta syyttävä sormi voidaan kohdistaa pelkästään lomasihteeriin.

Ihmetystä herättää myös se, mikseivät Suomen eniten valtionvaroilla opastetut ja ohjatut yrittäjät ole lausunnon mukaan itse missään korvausvastuussa saamistaan liikatuista.
Kela kyllä perii takaisin kaiken yksityishenkilölle väärinperustein myönnetyn tukirahan huippukorolla ja viimekädessä ulosoton kautta.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Somerolaisen päätöksentekokulttuurin irvikuvaa

Someron istuva kaupunginvaltuusto on kolmasti päättänyt rakennuttaa Tervaskannon laajennuksen.
2011 marraskuussa hanke lopulta käynnistyi: laajennuksen suunnitteluun palkattiin arkkitehti ja homma nytkähti hetkeksi liikkeelle pysähtyen tammikuun lopulla totaalisesti.

Syy Tervaskanto-hankkeen jäihin laittoon selvisi nopeasti. Tammikuussa 2012 yksityiset palveluntuottajat olivat lähestyneet kaupunkia kuiskimalla kuinka halvalla yksityinen taho rakentaa hyödyntämällä ARA:n eri tukimuotoja ja hoitaa vanhukset kymmeniä euroja kuntaa halvemmalla vuorokausitaksalla. Tämä täky nieltiin koukkuineen päivineen ja tonttihaku käynnistettiin nopeasti. Silmät säihkyen kerrottiin, kuinka säästyvillä investointieuroilla voitaisiin vaikkapa aikaistaa Kiiruun koulun remonttiaikataulua.

Helmikuussa 2012 Someron kaupunginhallitus perusti työryhmän, jonka piti vain ja ainoastaan keskustella yhteyttä ottaneiden tahojen kanssa sekä koota yhteen tehdyt esitykset.

Työryhmä kartoitti mahdolliset vanhuspalvelun ulkoistamisen yhteistyökuviot mm. Attendon ja Invalidiliiton kanssa. Pisimpään neuvotteluissa edettiin Invalidiliiton kanssa, jonka piti rakentaa ko. palvelukeskus Lamminniemen Hyvinvointikeskuksen viereen sekä tarjota vanhuspalvelut ostopalveluina kaupungille.
He vetäytyivät kuitenkin pois rakennushankkeesta viitaten asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd) käynnistämään selvitykseen, onko ARA:n tukien myöntämisessä rikottu ympäristöministeriön ohjeita.

Tässä vaiheessa luultiin, että asia on loppuun käsitelty. Mutta mitä vielä! Työryhmä kaupunginjohtajan avituksella, roolittikin omatoimisesti tehtävänsä uudelleen tekemällä päätösesityksen palvelukeskuksen mallista, koosta ja sijoituspaikasta. Kenen mandaatilla kyseinen työryhmä näin toimi, ei ole selvinnyt ainakaan minulle.

2.4.2012 hallituksen esityslistalla oli pykälä, jossa kaupunginjohtaja esitti työryhmän (ei yksimielisen) päätöksen, että Vanhusten palvelutalo rakennettaisiinkin omana työnä ja Lamminniemen Hyvinvointikeskuksen läheisyyteen. Someron kaupunginhallitus päätti äänestyksen (6-3) jälkeen hyväksyä kaupunginjohtajan esityksen.
Puolesta äänesti valtapuolue keskusta höystettynä yhdellä kokoomuslaisella.

Kuntalain mukaan ylin päätäntävalta kunnassa kuuluu valtuustolle. Kuntapäättäjän tulisi tietää, että valtuuston päätös sitoo myös hallitusta. Tätä asiaa osa kaupunginhallituksen jäsenistä ei näemmä ole ymmärtänyt tai sisäistänyt.
Nyt ylintä päätäntävaltaa käyttivätkin keskustapuolueen hallituksen jäsenet/varajäsenet sekä kokoomuksen hallituksen jäsen, päättämällä hyväksyä kaupunginjohtajan esityksen.

Tämän esityksen hyväksymisen puolesta äänestäneet ja heidän äänestyskäyttäytymisensä tarkoittaa sitä, että he toimivat vastoin valtuuston tahtoa ”kävelemällä” sen tekemän yksimielisen päätöksen yli.
Valtuuston tulee seuraavassa kokouksessa ottaa ylin päätösvalta takaisin itselleen ja esittää hallituksen puheenjohtajalle ja puolesta äänestäneille jäsenille/varajäsenille epäluottamuslausetta. Samassa yhteydessä olisi syytä varmistaa nauttiiko kaupunginjohtaja aidosti valtuuston luottamusta.

Riitta Lehtinen
Someron kaupungin teknisen lautakunnan jäsen
Someron Työväenyhdistyksen vpj.
Varsinais-Suomen Sos.dem. piirin 2.vpj