Salon Seudun Sanomat uutisoi 5.5.2012 Kuntaliiton epäilevän
virkavirhettä Someron lomituspalveluissa, joka liittyy vuosina 2006 – 2009
väärin perustein myönnettyihin opastuksiin, matkakustannuksiin ja
sijaisapuihin. Rahaa oli ronskilla kädellä jaettu perusteettomasti yli
320 000 euroa!
Maatalousyrittäjät olivat saaneet mm. yli 300 lomapäivää extraa ”laillisen lomailun” lisäksi parin vuoden aikana. Aivan käsittämätöntä! Miten on mahdollista, etteivät lomasihteerin esimies/esimiehet ole valvoneet alaisensa tekemisiä eivätkä puuttuneet suoranaisiin virkavirheisiin vaan antaneet asioiden mennä sormiensa läpi neljän vuoden ajan?
Tulokset Melan suorittamasta tarkastuksesta tulivat kaupungin tietoon jo vuonna 2010. Silloin asia salattiin luottamushenkilöiltä, myös sisäisestä valvonnasta vastaavalta kaupunginhallitukselta, jolle kaupunginjohtajan olisi tullut asia esitellä.

Asia esiteltiin kaupunginhallitukselle vasta 2011
marraskuussa Melan lopullisen päätöksen jälkeen ja ilman minkäänlaista selvitystä
tai mainintaa vastuukysymyksistä ja mahdollisista korvausvelvollisuuksista,
eikä näitä asioita esitetty myöskään kaupunginvaltuuston joulukuussa 2011 pidetylle
kokoukselle.
Kuntaliittoa lähestyttiin vasta sen jälkeen, kun osa hallituksen jäsenistä ei allekirjoittanut vuoden 2011 tilinpäätöstä.

Kuntaliitosta pyydetyllä lausunnolla halutaan kaiketi
tarkoitushakuisesti putsata esimiestaho vastuustaan, jotta syyttävä sormi voidaan
kohdistaa pelkästään lomasihteeriin.
Ihmetystä herättää myös se, mikseivät Suomen eniten valtionvaroilla opastetut ja ohjatut yrittäjät ole lausunnon mukaan itse missään korvausvastuussa saamistaan liikatuista.
Kela kyllä perii takaisin kaiken yksityishenkilölle väärinperustein myönnetyn tukirahan huippukorolla ja viimekädessä ulosoton kautta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti