Someron kaupunginvaltuustolle
Suomen hallitus antoi kunnille mahdollisuuden nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelumaksuja 30 % 1.1.2016 alkaen.
Nostopäätöksen valmistelu tapahtui kaikessa hiljaisuudessa ilman lausuntokierrosta.
Terveyskeskuksen avohoidon vuosimaksuun ja käyntimaksuun tulee ensin
kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti 1,74 prosentin korotus ja tämän
jälkeen 27,5 prosentin korotus. Samat korotukset koskevat myös muun
muassa sairaalan poliklinikkamaksua, päiväkirurgiaa, suun ja hampaiden
tutkimusta, sarjassa annettavaa hoitoa, lyhytaikaista laitoshoitoa ja
lastensuojelun maksua sekä maksukattoa.
Koska korotus on näin suuri, se vaikuttaa luultavasti ihmisten
käyttäytymiseen. Asiakas ei enää hae tarvitsemaansa palvelua, koska
hänellä ei yksinkertaisesti ole siihen varaa.
Sosiaali- ja terveysministeriö STM toteaa muistiossaan, että
”korotuksesta aiheutuvat kielteiset vaikutukset korostuvat
heikompituloisilla ja paljon palveluita käyttävillä henkilöillä, joilla
maksukatto ei kuitenkaan vielä täyty. Vähävaraisempien palvelujen
käyttäjien kohdalla korotus saattaisi lisätä tarvetta turvautua
toimeentulotukeen”.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että tehty korotuspäätös
mitätöidään ja asiakaspalvelumaksuja korotetaan vain indeksikorotuksen
verran.
9.12.2015 valtuuston hyväksymä talousarvio ei sisällä näitä kohtuuttomia korotuksia.
Somerolla 8.2.2016
Someron kaupunginvaltuutetut
(allekirjoitus ja nimenselvennys)
Kaikki muut ryhmät, paitsi Keskusta, allekirjoittivat aloitteen.
perjantai 12. helmikuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti