torstai 21. tammikuuta 2016

Otto-oikeus vai ei?



Esitin 18.1.16 pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessa otto-oikeuden käyttämistä perusturvalautakunnan 16.12.15 tekemään asiakasmaksujen korotuspäätökseen.
Olisin esittänyt, että ko. maksuja korotetaan vain indeksikorotuksen (1,74 %) verran, lautakunnassa äänestyksen jälkeen päätetyn huiman 27,5 % korotuksen sijaan.
Esitykseni takana oli ja on aito huoli kaikkein pienituloisimpien kuntalaisten pärjäämisestä yhä vähenevillä käyttöön jäävillä euroilla.
Johtava virkamies kuitenkin ilmoitti esitykseni jälkeen, ettei ko. pykälään voi enää esittää otto-oikeuden käyttöä, koska oikaisuvaatimusaika (14 päivää) on jo mennyt umpeen.
Perusteluissaan hän viittasi kuntalain § 51:n. Sen mukaan otto-oikeutta on käytettävä viimeistään oikaisuvaatimusajan kuluessa eli sinä aikana, jossa kuntalain 89 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Itseäni ihmetyttää eniten se, että miten ja missä kaupunginhallituksen yksittäinen jäsen olisi voinut esittää otto-oikeuden käyttöä kuin hallituksen kokouksessa?
16.12.15 kokoontuneen perusturvalautakunnan hyväksytty pöytäkirja oli kaupunginhallituksen nähtävänä vasta 18.1.16 pidetyssä kokouksessa.  

Miten asiassa olisi tullut sitten oikeasti menetellä? Kuntalaki ei sitä kerro. Olisiko pitänyt lähettää oikaisuvaatimusajan puitteissa kirjallinen ilmoitus otto-oikeuden ehdottamisesta tulevassa kokouksessa kaupunginjohtajalle tai kaupunginhallituksen puheenjohtajalle, heille molemmille vai koko hallituksen pöytäkunnalle?

Suurta kummastusta tähän otto-oikeusasiaan lisää vielä, ko. kokouksessa esityslistalla ollut § 17 Tiedoksiantoasiat. Tässä pykäläkohdassa kaupunginjohtajan päätösehdotusteksti oli: Kaupunginhallitus päättää olla käyttämättä otto-oikeutta yllä mainittujen lautakuntien sekä viranhaltijan päätöksiin sekä merkitsee muut asiat tiedokseen.

Ehkä ehdotusteksti olisi syytä muuttaa seuraaviin kokouksiin muotoon:
Kaupunginhallitus hyväksyy täytäntöön pantaviksi päätökset, joihin sillä on
kuntalain mukainen otto-oikeus?
Palaamme onneksi asiaan, koska kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää otto-oikeusasian pöydälle. Asia on selvitettävä ja siihen on saatava selkeä, kirjallinen vastaus toimintaohjeineen kuntalain asiantuntijalta.

Riitta Lehtinen (sd)
kaupunginhallituksen jäsen

Ei kommentteja: