sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ryhmäpuhe tilinpäätösvaltuustossa 24.6.13



Puheenjohtaja, valtuutetut, lehdistön edustajat ja kuntalaiset!

Talouden taantuma ja sen vaikutus Somerolla näkyi talouslukujen valossa viime vuonna.
Vuosikate oli 2,2 M€ ja ylijäämää kertyi 0,4 M€, kun vastaavat luvut vuonna 2011 olivat 3,3M€ ja 1,6M€.

Valtionosuudet muodostavat noin puolet kunnan budjetista ja v. 2012 niitä tilitettiin Somerolle 24,4M€.
Asukaskohtainen laina nousi 290€:sta 780€:n.

Eri toimialat pysyivät budjetissaan poikkeuksena perusturvalautakunta, jolle myönnettiin lisämäärärahaa peräti 1,3M€.
Pyyntö oli toki osittain ennakoitavissa, koska perusturvan lakisääteiset tehtävämenot oli selkeästi alibudjetoitu vuodelle 2012.
Huolestuttavinta asiassa, oli ja on se, että summasta yli puolet, eli 800.000€, meni kohonneisiin lastenhuostaanottokuluihin.
Kulujen kasvun leikkaamiseksi, me sosialidemokraatit, kannatimme syksyllä vuoden 2013 talousarviokäsittelyssä tehtyä esitystä, jossa sosiaalityöhön olisi lisätty 200.000€, ja joka olisi korvamerkitty ennaltaehkäisevään perhetyöhön. Esitys hävisi äänestyksessä äänin 13–21.

Perusturvan puolella v. 2012 oli erittäin haastava. Perusturvajohtajan tehtävää hoiti vuoden aikana peräti neljä eri henkilöä.
Tässä kohtaa lausumme suuren kiitoksen perusturvalautakunnalle ja erityisesti sen puheenjohtaja Harri Kurttilalle.
Iso kiitos kuuluu myös perusturvan työntekijöille, jotka saivat pidettyä hommat hanskassa useiden pätkittäisten, johtavien viranhaltijoiden kanssa.

Vanhuspuolella Tervaskannon laajennuksella venyteltiin ja vitkuteltiin lähes koko valtuustokausi. Ensin piti laajentaa Tervaskantoa, sitten palvelu piti ulkoistaa ja lopulta hanke päätettiin sijoittaa Lamminniemeen.
Surullista kyllä, paikkojen tarve ei vähentynyt vitkutteluaikana yhtään vaan nytkin kolmisenkymmentä vanhusta on sijoitettuna kotipaikkakunnan ulkopuolelle.
Asia, joka on vanhuksen ja omaisten kannalta erittäin ikävä.

Hyvät kuulijat!

Moni valtuuston yksimielisesti hyväksymä tavoite jäi toteuttamatta.
Tarkastuslautakunta ei kuitenkaan tukistanut saati pontevasti vaatinut lautakuntia tilille.
Se ulkoisti vastuunsa kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitukselle asetettu tavoite Tavoitteiden yhtenäistäminen, on arviointikertomuksessa kuitattu näin: Tavoite ei täysin toteutunut. Miltä osin tavoite sitten toteutui, ei käy selville.
Henkilöstöhallinnon puolella Henkilöstösuunnitelman laatiminen ei vieläkään toteutunut vaan se on edelleen aloittamista vaille valmis.
Ajatustakaan ei uhrattu tavoitteelle Kaupungin julkikuvan parantaminen hyvänä työnantajana, vaikka kaikkien tiedossa on, että tulevaisuudessa emme pärjää kilpailussa osaavista työntekijöistä, jos työnantajamaineemme on huono.

Elinkeinolautakunnan tavoitteena oli kehitysyhtiön perustamisen valmistelu. Tavoite ei ole voinut toteutua, koska kehitysyhtiö on päätetty jättää toistaiseksi perustamatta.

Nyt jatketaan elinkeinolautakunnan pohjalta ja sille on asetettu suuria haasteita ja odotuksia mm. uusien yritysten ja asukkaiden houkuttelemiseksi Somerolle.
Viime valtuustokausi meni lautakunnalta harjoitellessa, nyt meillä on oikeus vaatia siltä myös tuloksia.

Hauskin tarkastuslautakunnan toteamus elinkeinolautakunnan kohdalta löytyy seuraavasta tavoitteesta: 30.6.12 mennessä on laadittu suunnitelma toimenpiteistä, jolla voidaan myötävaikuttaa valittujen toimialojen perustamista/sijoittumista Somerolle.
Raportin mukaan tavoite ei ole täysin toteutunut, sillä mahdollisten toimialojen valinta on jäänyt miettimisen asteelle. Tarkoittaneeko tämä sitä, että hyvin mietitty on puoliksi tehty?

Sivistyspuolella urheilulukiotavoite jäi kokonaan valmistelematta kaiketi siksi, ettei sivistysjohtaja pitänyt sitä valmistelemisen arvoisena. Ottamatta kantaa tavoitteen realistisuuteen on kuitenkin käsittämätöntä, että johtava virkamies sivuuttaa valtuuston yhteisesti päättämän tavoitteen lauseella: Opetushallitus ei ole vuosiin nähnyt tarpeita esimerkiksi urheilulukioiden lisäämiseen.

Teknisellä puolella tavoite Selvitetään avoimen lähdekoodin ohjelmien hyödyntämien tietohallinnossa, jäi aivan liian ohuelle valmistelulle.
Valtuuston tavoite jäi toteuttamatta kaiketi siksi, ettei tekninen johtaja usko avoimeen ja ilmaiseen lähdekoodiin.
Ei vaikka, näitä soveltuvin osin käyttämällä, säästäisimme lisenssikuluissa huomattavia summia vuosittain.
Huoltokirjatavoite on palvelupyyntöjen sekä käyttöpäiväkirjan osalta saatu lopulta alkuun.
Ruokahuollon puolella lähiruokapäivä-tavoite jäi osittain toteuttamatta, koska määrärahat loppuivat syksyllä.
Nyt istuvan lautakunnan on syytä varmistaa, että lähiruokamäärärahat riittävät koko vuodelle.

Tekninen puoli investoi kahdeksalla miljoonalla eurolla v. 2012. Uimahalli valmistui, teollisuushalli ja kaupungintalon julkisivusaneeraus saatiin melkein valmiiksi ennen vuoden vaihdetta.
Määrärahoista jäi kuitenkin käyttämättä lähes viisi miljoonaa.
Pitkään odotetut kevyenliikenteen väylät rakennettiin Härkätielle, Härkälään ja Metsätielle.

Ympäristötoimessa valmisteltu sosialidemokraattien valtuustoaloite Someron kaupungin ilmasto-ohjelman laatiminen, ei ole edennyt.
Lautakunta esitti valtuustolle, että ohjelman laatimiselle varattaisiin lisämääräraha ja valmistelusta neuvoteltaisiin Valonian kanssa.
Esitys tyrmättiin valtuustossa, vaikka ilmasto-ohjelman laadinnan pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen, kunnianhimoinen tahto.
Sen laatiminen ja noudattaminen säästäisi ympäristöä ja kunnan lompakkoa.

Tavoitetta Aloitetaan yleiskaavan laadinta Someron keskustan alueelle, toteutumattomuutta ei ole mitenkään noteerattu arviointikertomuksessa, vaikka kaavan laatimisen aloittaminen olisi tärkein ja konkreettisin työkalu maapoliittisen ohjelman kyljessä.

Arvoisat kuulijat!

Mela-asiaan liittyvistä vastuuvapauksista äänestettiin viime vuoden tilinpäätösvaltuustossa.
Me sosialidemokraatit esitimme, että vastuuvapautta ei myönnettäisi lomasihteerin lisäksi myöskään kaupunginhallitukselle eikä johtaville virkamiehille. Asia on nyt edennyt poliisitutkintaan ja oikeus aikoinaan päättää, keillä oli vastuu valvonnasta ja ketkä joutuvat maksumiehiksi.
Selvää on ainakin se, että kaupungin sisäinen valvonta petti asiassa oikein pahemman kerran.
Koko kunnan organisaation riskienhallinta – ja kartoitus tuleekin saattaa rivakasti ajan tasalle.

Uusi uljas uimahalli Loiske valmistui syksyllä 2012.
Hallin kävijämäärien perusteella hanke oli enemmän kuin tarpeellinen.
Loisketta nähdään myös hallin ulkopuolella: urakkaa tullaan puimaan käräjäoikeudessa kaupungin, alkuperäisen rakennusurakoitsijan ja sähköurakoitsijan korvausvaateiden johdosta.

Tuleva valtuustokausi on isojen investointien täyttämä.
Syksyllä 2012 valmistunut sisäilmaselvitys Kiiruun koulusta vauhditti rakennushankkeen aikataulua.
Valtuusto päätti yksimielisesti toteuttaa Kiiruun koulun uudisrakennushankkeena, jonka kustannusarvio on 15M€ luokkaa.
Hanke toteutetaan ns. omalla rahalla, koska valtionosuutta ei hankkeelle saada.

Investointilistalla on myös useammalla vuodella siirretty Tervaskannon laajennushanke, jonka kustannusarvio on 6,6M€.

Nämä mittavat rakennushankkeet toteutetaan velkarahalla ja matalan velkamäärän / asukas ajat ovat ohitse.
Seutukunnan haastava ja vaikea suurtyöttömyys vaikuttaa merkittävästi verotuloihin ja lisää paineita pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen.
Nuorisotyöttömyyden huima nousu, 36 % vuoden takaisesta, on myös saatava nopeasti taittumaan.

Vaikeiden aikojen yli päästään varpaat kuivina hyvällä yhteistyöllä, avoimella keskustelulla ja puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä.

Tämä vaatii rehtiä politiikkaa, isoa luottamusta ja puoluerajat ylittävää yhteistyötä, jonka viriämisestä on saatu jo hyvät kokemukset tämän vuoden puolella mm. kouluverkkokeskustelutilaisuudesta, jonka valmisteluun osallistuivat melkein kaikki puolueet.

Edessämme ovat, kuten kaikki tiedämme, taloudellisesti kovat ajat.
Meidän valtuutettujen on valmistauduttava tekemään myös vaikeita päätöksiä, koska meidät on niitä päätöksiä tekemään valittu.

Me olemme vastuussa kuntalaisille.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä kiittää koko kaupungin ja kaupunkikonsernin henkilöstöä menneestä tilikaudesta ja puoltaa vastuuvapauden myöntämistä

Somerolla 24.6.2013
Someron kaupunginvaltuuston sosialidemokraattinen valtuustoryhmä

Ei kommentteja: