Viime sunnuntaina Someron Karjalaseura ry järjesti Karjala ellää Kiiruul – tapahtuman.
Ja ai mahoton sitä haastamisen ja hallaamisen määrää!
Ahtaaksi jäänyt Kiiruun tila pullisteli hyväntahtoista karjalaista seurustelua ja yhdessäoloa.
Kohteliaasti kyllä ensin kysyttiin, et mittee siul kuuluu, mutta vastausta ei jääty hättäseen karjalaiseen tapaaan odottamaan.
Ko ol nii kiire kertoo ommii asjoi ja juttuloit.
Tilaisuudessa oli karjalaisten perinneherkkujen, kuten karjalanpiirakoiden, jamakkapiirakan ja kaurakiiselin lisäksi tarjolla sen seittemää sorttii karjalaissii herkkuloit ja kohvii.
Esillä oli laitettu myös lukuisia kansallispukuja, käspaikkoi, rekipeittoloit, reikäommelt, kirnuja, vanhoja työkaluja ja tietysti työnäytöksiä.
Iloisen puheensorinan lomassa kuultiin koskettavia, kyyneleitä silmiin nostavia kertomuksia lapsuuden Karjalasta ja sen onnellisuudesta: aurinkoisista kesistä, vauvasiskon vipukeinusta, mummon lämpimästä sylystä ja vauvalle annetusta sillin hännästä.
Karjalaisten lasten lapsuus loppui talvi- ja jatkosotaan. Lähtökäskyn tultua rajaseudulle, evakkotaipaleelle lähtevä sai ottaa mukaansa vain kahden päivän eväät.
Viimeisenä lapsuusmuistona lähtijöille piirtyi silmiin valtoimenaan roihuava kotitalo.
Raskaat ja pelottavat evakkomatkat järkyttivät heidän maailmansa turvallisuuden pirstaleiksi: pitkät taipaleet tuntemattomaan kävellen tai karjavaunussa, osa perheensä menettäneenä yksin ja peloissaan.
Iloisen perusluonteensa avulla he selvisivät, vaikkei minkäänlaista kriisiapua siihen aikaan ollut tarjolla.
Laaja suku lohdutti, hoivasi ja auttoi. Puhumalla jaettiin kokemukset. Nauraa piti, vaik syrän märkäni.
Talvisota ja sitä seurannut jatkosota vei monesta perheestä puolison, isän, veljen, sukulaisen.
Äärettömän surun, tuskan ja kaipauksen aistii vieläkin heidän puheistaan.
Valtion toimesta siirtokarjalaiset, kuten heitä virallisesti nimitettiin, asutettiin eri puolille Suomea.
Somerolle asutetuista suurin osa, lähes 2000 ihmistä tuli Muolaan pitäjästä.
Osa otettiin lämpimästi vastaan, osaa kiusattiin ja nimiteltiin ryssänpennuiksi, maronlakin syöjiksi ja siirtolaisiksi. Jopa karjalaisten murrepuhetapaa pilkattiin. Vielä tänä päivänä kuulee puhuttavan siirtokarjalaisen jälkeläisistä tuhahdellen.
Itse olen puolikas siirtokarjalainen. Äitini oli kotoisin Muolaan Harvolasta, isä Somerolta.
Ensimmäisen Karjalamatkani jälkeen tajusin, mistä kaikesta karjalaiset olivat joutuneet luopumaan. Samalla matkalla löysin myös juureni.
Riitta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti