torstai 6. marraskuuta 2014

Rauhankalliota ei sulje AVI, Valvira eikä Pelastuslaitos. Sen voi sulkea vain somerolainen kaupunginvaltuutettu.

Rauhankallion sulkemista on ajettu kuin käärmettä pyssyyn.
Kokouksesta ja tilaisuudesta toiseen luottamushenkilöille on vyörytetty erilaisia väittämiä, miksi yksikkö on suljettava.
Syiksi on lueteltu mm. ahtaat, pienet asuinhuoneet, paloviranomaisen vaatiman turvallisuustason puute ja yksikön kalleus
sekä työntekijöiden työssään kokemat sietämättömät riskit.
On myös väitetty, että Katajakodin valmistuttua Somerolla olisi ylitarjontaa tehostetun palveluasumisen paikoista.

Rauhankalliota EI tarvitse peruskorjata vastaamaan nykymääräyksiä esim. huonekoon suhteen.
Muuttuneet lait ja määräykset koskevat ainoastaan ja vain uudisrakentamista ja peruskorjaamista, ei olemassa olevia tiloja.
Jos näin ei olisi, tulisi myös Tervaskanto sulkea tai peruskorjata.
Viittaus turvallisuustason puutteeseen on myös paikkaansa pitämätön. Rauhankallio on varustettu sekä automaattisella paloilmoitinlaitteistolla
että automaattisella sammutuslaitteistolla eli sprinklerillä. 

Yksikön kalleus eli asukaspäivän hintakaan eli tarkemmassa tarkastelussa pitänyt paikkaansa.
Alkuperäinen kymmenen euron ero verrattuna Tervaskannon päivähintaan kutistuikin 36 senttiin.

Työntekijöiden kokemat sietämättömät riskit olivatkin roskakatoksen valaistuksen puute.
Asia paljastui elokuisen vierailun yhteydessä. Roskat olisi turvallisempaa viedä ulos pimeään aikaan, kun näkisi, mihin astuu. 

Myös väite ylimääräisistä paikoista Katajakodin valmistuttua enemmän kuin ihmetyttää.
Terveyskeskuksen osastolla makuutetaan ihmisiä, joiden terveydellinen tila ei vaatisi osastotasoista hoitoa.
Kotihoidon piirissä on asiakkaita, jotka eivät muista syödä, ottaa lääkkeitään, pukeutua.
He kokevat suurta turvattomuutta ja pelkotiloja eivätkä mitenkään voi enää pärjätä yksin kotonaan.
Miten siis paikkoja voi olla liikaa?

Uutisoinnin ja omaisten yhteydenottojen mukaan Somerolla on kuitenkin lähes mahdotonta saada läheiselleen paikkaa tehostettuun palveluasumiseen.
Hylkäävä päätös tulee, vaikka tarve olisi lääketieteellisesti todistettu.
Kaikkien omaiset eivät osaa eivätkä jaksa valittaa päätöksistä. Todellista sitkeyttä vaaditaan omaisilta, jos vasta viides valitus hyväksytään.

En puolla Rauhankallion sulkemista. Meillä ei ole siihen mitenkään varaa. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus.

Riitta Lehtinen (sd.)
kaupunginvaltuutettu
Somero